Mapen eka CACIB

Mappe, US MVA Slam Dunk’s Run And Gun, osallistui tänään ensimmäiseen näyttelyynsä Euroopassa. Meitä molempia jännitti ihan järkyttävän paljon, minä hermoilin lähinnä siksi kun tajusin että eipä tullut poikaa treenattua kertaakaan ennen näyttelyaamua kehään ja Rescossakin se on ollut kaksi kertaa – valokuvaamista varten. Mappe sitten jännitti kun äippäkin jännitti, mutta onneksi Mappe pärjäsi paremmin kuin minä vapisevin käsineni. Tulos ERI2, SA, PU2, SERT, va-cacib > CACIB. Näin Mapsuttimesta tuli Eestin Muotovalio ja eka CACIB on taskussa. 

Mukana oli myös Tiu, BALT, EE, LV & LT JMVA, HeW-12, HeJW-12, LVJV-13 Xtravaschnauza Isobel. Tulos ERI ilman SA:ta perusteluna yhden kulmahampaan “niukka asento”. En oikein sanoa mikä hammas oli kyseessä, meinaan en ole sitä ahtautta nähnyt ja kun herra irvisteli suuhun katsoessaan niin luulin että se väittää koiralla olevan hammaskiveä 😀 mitä ei sitäkään ole. Ei käynyt mielessäkään että kyse on purennasta, tajusin sen vasta kun herra tuomari selitti asiaa kehän jälkeen perustellaakseen “todella todella upea koira, mutta en voi antaa SA:ta purennan takia”. Tiu on voittanut rodun tai sukupuolen KV- tai erikoisnäyttelyissä neljällä eri erikoistuomarilla, ja CACIBin kolmelta eri allrounderilta joille purennassa ei ole ollut mitään vikaa. Mutta tuomarin sana on laki ja hymyillen kiitin herraa arviostaan 🙂

Hauska päivä, parhaassa seurassa eli Mapen haltijan kanssa <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *