Pentukuulumisia

Meillä on vihdoin kaikki hyvin ja eletään normaalia pentuarkea. Mooses kävelee omin jaloin ja on ihan normaali pentu, ja elämä rullailee tasaiseen pentutahtiin. Pian saamme vihdoin ensimmäiset vieraat pennuille (siirsimme kaikkea Mooseksen kuntoutuksen takia) ja pennut varmasti vieraista ilahtuvatkin – siinä määrin ovat ahnasta sakkia sylittämiselle <3

Eka “metsälenkki”

Pennut pääsivät ensimmäistä kertaa terassialuetta pidemmälle “metsälenkille” eli meidän pihalle pyörimään. Kaikki oli ihmeellistä, mutta kaikki olivat tosi reippaita.

Täällä ollaan

Ensinnäkin, tässä on tämä porukka – kolme Ipun A-pentua oikealla ja seitsemän Nachon pentua vasemmalla. Meidän viimeisin “potilas”, on neljäs vasemmalta, olkoonkin että hän on nyt alkanut oppimaan todella hyvin peräpään hallintaa. Me nyt vaan jatketaan fysioterapiaa.

Pennut ovat ihania ja hienoja, ja nyt kun Mooses (hän saa hydroterapiaa ja on vedenjakaja joten sai melko, saisinko, raamatullisen työnimen) alkaa petraantua, odotamme kovasti voisiko kuudes pentuviikko vihdoin olla normaali pentuviikko. Tänään oli taas matolääke, pieni trimmaus kaikille ja kynsienleikkuu – ihan kuin missä tahansa pentukodissa. Trimmin myötähän he näyttävät rotukoiran pennuilta 🙂

Alan hiljalleen palailla takaisin päin kirjeenvaihtoihin. Kiitos teille kaikille jotka ette ole flipanneet vaan osoittaneet ymmärrystä tässä hyvin työläässä tilanteessa. Me jatketaan Mooseksen fysiotreenien kanssa siten että mieheni on päävastuussa niistä ja minä treenaan ihan normaalia pöytä- ja käsittelykäytöstä kaikkien muiden kanssa.

Laari täyteen sitä itteään.

Mä en ole koskaan menettänyt yli viikon ikäistä pentua, mutta tänä keväänä niitä on mennyt hitaasti hiipuen kolme aiemmin.

Nyt me tajuttiin, että toisessa pentueessa yksi Nachon pentu käyttää yhtäkkiä takapäätä melko olemattomasti, vaikka se on jo viisi viikkoa. Minusta se vaikuttaa ns. uimarilta vaikka en ole sellaista koskaan elämässäni nähnyt, mutta tämä ikä jolloin asia ilmentyy on vaan outo. Se tykkää levittää raajat eikä halua ottaa niitä normaalisti alleen kuten kaikki muut. Me ollaan nyt alettu sitä fysioterapioimaan sekä jumpalla että uinnilla. Näin tehdään kunnes saadaan päätettyä onko tässä mitään järkeä.

En ole vielä varma mikä tässä on järkevä tapa jatkaa, mutta pohdimme asiaa kokeneempien kanssa.

Surua lisää ja vähän iloakin

No niin. Ensinnäkin on todettava, että lupaamaani pentublogia sellaisenaan ei tullut. Miksi? Koska parin viikon iässä Ipun pennuista vielä kaksi alkoi taantumaan voimakkaasti. Olimme niitä jo menossa lopetuttamaan, mutta eläinlääkärin rohkaisun pohjalta yritettiin vielä tukihoitoa. Meille se käytännössä tarkoitti ympäri vuorokauden parin tunnin välein nostelua emän nisälle (koska muut pennut olivat niin paljon vahvempia), pentujen ihonalaista nesteyttämistä ja tietenkin sekä huolta että toivoa. Aikamme tätä yritettiin, kunnes tulimme tulokseen ettemme voi jatkaa – pelko siitä että joku saa kehityshäiriöisen pennun oli sen verran voimakas ja toisaalta oli hyvin epävarmaa millaista elämää – jos ollenkaan – heille olisi tiedossa. Pennut siis vastikään jouduttiin lopetuttamaan ja sekin oli tietenkin hyvin raskasta.

Toisaalta, loput pennut ovat voineet koko ajan suunnattoman hyvin ja kun viime yönä saimme vihdoin yli parin tunnin unet – tässä he nyt ovat! On ollut hyvin lohduttavaa nyt pallutella ja nauttia pennuista, kun kaikilla on kaikki hyvin.

Xtravaschnauza Z-pentueen vahvuudessa on siis nyt yksi poika ja kuusi tyttöä, ja A(2)-pentueessa kaksi poikaa ja yksi tyttö.

Loppuja pentuja hoitaessa ollaan jo ehditty syödä ekat matolääkkeet ja kiinteät ruoat. Ja voi hyvää päivää miten he imuroivatkaan ensimmäisen liha-ateriansa!

Surua enemmän kuin iloa

Eilen yksi Ipun pennuista kuoli. Siinä ei ollut päälliisin puolin mitään vikaa, mutta koko viikon ajan se kitisi. Normaali pentu kitisee synnyttyään ehkä päivän, pari kun etsii elämän mallia ja tapaa toimia. Sitten pentulaatikkoon laskeutuu hiljaisuus. Tämä pieni mies valvotti meitä ja itkuili pahaa mieltä. Mitään vikaa siitä ei löydetty. Sanoin kaksi päivää sitten, että minun pitäisi ottaa ja lopettaa se, mutta kun ei pysty sellaista pientä tappamaan jossa ei vikaa löydy. Kunnossahan se ei ollut kun ääntä piti. Luonto asian tietenkin aina hoitaa ja näimme kun pentu alkoi kuivua, se kerta kaikkiaan oli limakalvoiltaan ja rasvakerrokseltaan poikkeava muista. Arvoin ja pohdin, lopettaako se. Asia ratkesi. Nyt elämme täällä ilman pientä poikaa johon ehdimme kiintyä ja josta olimme huolissamme, ja yritämme myös palautua öiden valvomisesta. Kaikki muut pennut ovat täysin kunnossa ja normaaleita, ja kuvan Nachon pennut ovat olleet juuri sellaisia rasvahylkeitä kuin Nachon pennuilla tapana on.

Pentublogi 2022

Täällä vihdoin ollaan, pentublogin kimpussa. Normaalistihan olen aloittanut pentublogin kirjoittamisen heti pentujen synnyttyä, mutta tällä kertaa meillä oli hieman komplikaatioita matkassa. Synnytykset sujuivat tosi hienosti kummaltakin, ja molemmat emät hoitivat pentujaan hartaasti ja huolella. Ipun vointia jouduttiin kuitenkin petraamaan ihan eläinlääkärin leikkauspöydällä asti kaksi päivää synnytyksen jälkeen, joten ison säikähdyksen kautta ollaan tässä hetkellä onnellisia että kaikki on hyvin.

Kaikki toimenpiteet kuten tuleviin koteihin yhteydenpito tai ylipäänsä tiedottaminen on ollut vähän kankeaa kun olemme todella saaneet pelätä emäkoiran hyvinvoinnin puolesta. Nyt sitten hiljalleen yritetään päästä kiinni normaaliin arkeen eli töiden tekoon, pentujen ja mammojen parhaaseen mahdolliseen hoitoon ja myös tiedottamaan pentujen elämästä tuleville kodeille. Meillähän on aina tapana ottaa tosi paljon kuvia ja videoita, ja mahdollistaa pääsy osaksi pentujen elämää alusta asti. Tervetuloa mukaan!