Pentueet

Tällä sivulla on lähinnä terveyteen liittyvää tilastotietoa kasvattamistani koirista. Kun iäkkäämmistä koirista on listattu rehellisesti myös vanhuuden vaivat ja kuolinsyyt, antaa nopea vilkaisu luonnollisesti hätäiselle kuvan että kasvattamani koirat olisivat poikkeuksellisen sairaita. Näinhän ei todellisuudessa ole, ja pyydän taulukkoa tulkitsevaa myös huomioimaan koirien sairastumisiän – josta syystä ilmoitan parhaani mukaan myös koiran sairastumisvuoden. Pyrin olemaan tässäkin suhteessa mahdollisimman avoin ja rehellinen, ja luotan että lukijana osaat olla käyttämättä tätä tietoa väärin.

Tiedot on pääsääntöisesti eläinlääkärin diagnoosiin perustuvia, mutta osa niistä omistajan omaan ilmoitukseen perustuvaa epävirallista dataa jos olen silti pitänyt asiaa jakamisen arvoisena. Sivulla on myös ns. positiivisia terveystietoja, kuten geenitestituloksia tai pentujen statuksia vanhempien geenitestitulokseen perustuen, eli kaikki merkinnät eivät suinkaan tarkoita sitä, että koirat olisi sairas! Jos tarvitset apua lyhenteiden tulkintaan, autan mielelläni jotta voisit tehdä materiaalista valistuneita johtopäätöksiä.

Olen myös yrittänyt koota tälle sivulle varsinkin kaikki terveysongelmat jotka ovat jalostuksen näkökulmasta tärkeitä, joten ilmoitathan kaikista kasvattini mahdollisista sairasteluista minulle (heli@xtravaschnauza.org). Huomioithan terveystietoja lähettäessäsi, että toimitan saamani tiedot myös Suomen kääpiösnautserikerho ry:n jalostustoimikunnalle. Jos iäkkään koiran sairasteluista tai kuolleen koiran kuolinsyystä ei ole merkintää, se johtuu siitä ettei omistaja ole sitä minulle ilmoittanut.

A-pentueRusskiy Assorti’c Talisman x Trixer Flirt
10.12.20064 u + 2 n, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Alchemy38Napatyrä
X. Algebra36FI MVAOK0/00/0A/A68+++Sivuääni 3/6 v. 2017. K. 2021 sydänsairaus.
X. Andorra35.5FI MVAOK0/00/0A/A37+++Välilevytyrä vanhempana. Sydänlääkitys 13 v. K. 2021.
X. Antarctica36EHOKk. 2016, SARDS
X. Agatha33.5FI MVAOK0/00/0A/A152+++MC/Nk. 2018, läppävika
X. Althea31.MayERIOK0/0
B-pentueRusskiy Assorti’c Talisman x Trixer Iberia
13.5.20081 u + 1 n, SS% 2,34
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Biztalk34VASERTOK0/0Napatyrä
X. Bellatrix32ERIOKk. 2017, melanooma
C-pentuePrima Cymes x Xtravaschnauza Agatha
19.10.20082 u + 3 n, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Cayenne36SERT
X. Cypher36JT 16p.OK0/00/0A/AI3-hampaan virheasento
X. Chamonix34.5C.I.B.OK0/00/0A/A141+++MC/NSydänlääkitys 11-vuotiaana (2-3/6). K. 2023, sappirakon mukosele.
X. Champagne32VASERTOK0/0169+++K. 2020, nisäkasvain 
X. CalabriaOK0/0Häntämutka. SARDS 2018. Läppävika 2019.
D-pentueUnison z Sardanu x Trixer Flirt
5.3.20093 u + 4 n, SS% 0,46
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Diavola37SERTOK142+++N/NOireeton sydämen sivuääni v. 2018
X. Dupond35.5SERTOK0/00/0A/AN/NOireeton sydämen vajaatoiminta v. 2018
X. Dupont34.5VASERTOK0/00/0B/B168+++N/NSLO todettu v. 2014. K. 2020.
X. Deirdré32.5FI MVAOK0/00/0A/Akesk.N/Nk. 2016, syöpä
X. Destiny33FI MVAOK0/00/0A/A110+++N/NSydämen sivuääni (3/6) todettu 2021 
X. Diamond31N/Nk. 2012
X. Dramatique32.5C.I.BOK0/00/0A/B140++N/Nk. 2022
E-pentueTrixer Yupiter x Kalliope de Trufas Negras
30.11.20095 u + 0 n, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Endurok. 2023
X. Extraordinary35FI MVAOK0/00/0A/A182+++N/NSelkä OK (epävir. kuva). V. 2023 MMVD, susp. neoplasia
X. EnigmaOKNauta-allergiaepäily
X. Exchange
X. Explorer
F-pentueTop Target Usher x Xtravaschnauza Agatha
15.6.20103 u + 2 n, SS% 0,39
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Fanfare36SERTOK0/0141+++
X. Forza36FI MVAOK0/00/0A/A164+++LTV, SP & VA OK. K. 2021.
X. Freeezing35ERI170+++k. 2021 tapaturma
X. Fantastique32FI MVAOK0/0142-N/MCLaukausaltis
X. Firecracker34FI MVAOK0/00/0A/AN/NSydän: ei sivuääniä
G-pentueRoy Hildebert’s x X. Chamonix
25.1.20112 u + 1 n, SS% 0,25
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Granada
X. Gunpowder36MVAOK0/0174+++Parodontiitti. K. 2022.
X. Gingerbread33MVAOK0/0170+++N/NMunuaisten vajaatoiminta 2018, k. 2020.
H-pentueKoriander iz Salskoy stepi x X. Dramatique
16.2.20112 u + 2 n, SS% 0,78
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Hardcopy35.5FI MVAOK0/0123+++N/N
X. HydrogenN/NSLO v. 2017. K. 2022
X. HarmoniqueCACIBN/N
X. HenrietteERIOK93-N/N Silmätulehduksen aiheuttama kaihi
I-pentueKoriander iz Salskoy stepi x X. Agatha
18.12.20112 u + 2 n, SS% 0,39
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Indigo34IT MVAOK
X. Isotope34VASERTOKN/NKatarakta
X. Indira33.5VASERTOK0/00/0B/BAGI3, RTK1 – LTV0, SP0
X. Isobel33C.I.BOK0/0 1/1A/A81+++N/MCLTV4, SP0, VA1. Lisääntymishäiriöitä.
J-pentueManit’s Capulet vs Montague x X. Chamonix
5.9.20123 u + 1 n, SS% 0,10
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLteMyotoniaMuuta
X. Jericho37172+++Parodontiitti
X. Juilliard34.5FI MVAOK0/0N/NParodontiitti
X. Juxtapose36ERIOK0/00/0A/A114+++AGI3 – LTV0, SP0, sivuääni 2-3/6 2021
X. Julieta
K-pentueManit’s Capulet vs Montague x X. Dramatique
15.8.20132 u + 2 n, SS% 0,95
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotoniaMuuta
X. Kharma34.5FI MVAOK0/0N/NHengityspysähdys narkoosissa. Parodontiitti.
X. Khamikaze37N/NK. 2019, sydänpysähdys narkoosissa. Parodontiitti.
X. Khaotique33.5JSERTOK0/068++N/NToistuvia silmätulehduksia
X. Kharismatique32N/NK. 2023. Toistuvia suolistotulehduksia. Kuivasilmäisyys.
L-pentueX. Juilliard x Liberté de Trufas Negras
7.2.20142 u + 3 n, SS% 0,20
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotoniaMuuta
X. Latitude34,5C.I.BOK0/097+++N/NMAC N/N
X. LongitudeN/NK. 2014
X. Lingonberry31.MaySAOK0/0N/N
X. Lorraine31SAOKN/N
X. Luxuriousness31N/NPurentavika
M-pentueSlam Dunk’s Run And Gun x X. Gingerbread
14.3.20141 u + 1 n, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotoniaMuuta
X. MomentumN/N
X. Magnifique33FI MVAOK0/00/0C/B80+++N/NMAC N/N
N-pentueX. Extraordinary x Liberté de Trufas Negras
21.2.20152 u + 3 n, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotoniaMuuta
X. Nextraordinary34.5FI MVAOK0/0172++N/NMAC N/N, PRA B N/N, SCD N/N, PMDS N/N
X. NotoriousN/N
X. Namaste32.5va-SERT156+++N/NToimii kaverikoirana
X. NuanceJMVA125+++N/NNauta-allergiaepäily. Oireeton sivuääni.
X. NuffinN/N
O-pentueX. Gunpowder x X. Lingonberry
10.4.20164 n, SS% 6,25
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotoniaMuuta
X. OptimalPieni rasvanapa
X. Optimum32,5FI MVAN/NMAC N/N
X. OrigamiPieni rasvanapa
X. Origin33FI MVA OK 0/0 140+++N/NPRA B/N. MAC N/N. Sydäntutkimus OK.
P-pentueX. Hardcopy x Welkar Garlic
17.4.20164 u + 3 n, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotoniaMuuta
X. Paradoxx
X. ParkourOK0/0
X. Pentagon
X. Prodigy34.5FI MVAOK0/0 70+++ N/NSLO dg 2021
X. PendulumEpilepsia dg 2021
X. Pogostick32.5va-SERTOK0/00/0C/C
X. Prerogative32.5SA
Q-pentueCheantake New Edition x Tu Dirás de Trufas Negras
12.6.20162 u + 2 n, SS% 0,20
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotoniaMuuta
X. Quartermaster34FI MVAOK0/0N/NSydän norm. MAC N/N. Kiveskasvain > kastrointi 2020.
X. Quantum37Haimatulehdus v. 2018. Kyynelrauhasten toiminnan loppuminen 2020.
X. Qualified35FI MVAOK0/0N/NMAC N/N
X. QWERTY
R-pentueX. Nextraordinary x X. Magnifique
13.4.20173 u + 4 n, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Rainmaker 36 FI MVAOK 0/0N/NMAC, PRA, SCN, CMT, PMDS kaikki N/N
X. RepublicaN/NMAC N/N. Addisonin tauti 2023.
X. Rivalry 40 OK0/0   0/0 C/CN/NMAC N/N
X. Raspberry 33 SE MVAMH OK (Ruotsi)N/NMAC N/N
X. RefinedN/NMAC N/N
X. RieslingN/NMAC N/N
X. RoyaleN/NMAC N/N
S-pentueX. Prodigy x X. Lingonberry
9.7.20171 u + 2 n, SS% 3,5
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Shadowfax N/NHissikives. MAC N/N. Sydämen sivuääni 3/6 2022. Sappirakko-ongelmat k. 2023.
X. Superrgirl N/NPurentavika
X. Strawberry N/N
T-pentueX. Prodigy x R. A. Marvelous Dream
29.3.20182 u + 7 n, SS% 0,0
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Tuxedo  N/NPieni napatyrä
X. Trance  N/Nk. 2024 SLO
X. Tangerine 34 FI MVA OK 0/0 0/0 A/B  N/NMAC N/N. VA0, LTV3. PRA B N/N, sappihapot norm.
X. Touché  N/N
X. Tranquility  N/N
X. Tayberry  N/NPurentavika
X. Tastevin  N/N
X. Thunderbird OK  N/N
X. Tricky34 FI MVA 0/0 0/0 A/A33+++  N/NMAC&PRAB&SCN N/N, VA0, SP0, LTV0, sydän OK   
U-pentueX. Quartermaster x X. Origin
3.6.20182 u + 2 n, SS% 0,47
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Umlaut 34 SERT OK 0/0 1/1 C/C N/NMAC N/N, PRA B N/N. Sydäntutkimus OK. VA0, LTV2.
X. Upbeat N/NMAC N/N
X. Uber OK N/NPieni napatyrä, MAC N/N
X. Umami OK N/NMAC N/N
V-pentueBlaylock Aerosmith’s Fan x X. Optimum
27.5.20193 u, SS% 0,00
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Vanguard N/N
X. Vendetta N/N
X. Villain N/NMAC N/N
W-pentueX. Umlaut x X. Tangerine
17.4.20202 u + 3 n, SS% 0,84 
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Watson N/N MAC, PRA B N/N
X. Wunder N/N MAC, PRA B N/N
X. WackyOK N/NMAC, PRA B N/N, pieni rasvanapa
X. WonkyOK N/NMAC, PRA B N/N
X. WYSIWYG32,5C.I.B.OK0/0 N/NMAC N/N, PRA B N/N, CMT N/N, SCN N/N, PMDS/N
X-pentueX. Rainmaker – X. Tangerine
4.4.20215 u + 3 n, SS% 0,59
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkat LTEMyotonia
X. XacutiN/NMAC, PRA B N/N
X. XanthippeN/NMAC, PRA B N/N
X. XerosereN/NMAC, PRA B N/N
X. XidoufenN/NMAC, PRA B N/N
X. XinguN/NMAC, PRA B N/N
X. XanthiaN/NMAC, PRA B N/N
X. XixinOK0/0C/CN/NMAC, PRA B N/N, LTV0, SP0, VA1
X. Xocolatl35SERTOK0/0N/NMAC, PRA B N/N
Y-pentueX. Umlaut – Manit’s Love To Sininen Enkeli
5.4.20213 u + 2 n, SS% 0,84
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. YanloonN/NMAC, PRA B N/N
X. YggdrasilN/NMAC, PRA B N/N
X. YinlongERI157–N/NMAC, PRA B N/N
X. YarrowN/NMAC, PRA B N/N
X. YuniperN/NMAC, PRA B N/N
Z-pentueX. Extraordinary – X. Tangerine
22.4.20221 u + 6 n, SS% 0,86
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. ZmosesN/NMAC, PRA B N/N
X. ZaboteurN/NMAC, PRA B N/N
X. ZalmiacN/NMAC, PRA B N/N
X. ZhenitheN/NMAC, PRA B N/N
X. ZmartypantsN/NMAC, PRA B N/N
X. ZolangeN/NMAC, PRA B N/N
X. ZuperbeN/NMAC, PRA B N/N, alapurenta, ylimääräinen hammas kitalaessa, sivuääni (aste II) sydämessä, dg avoin. K. 2024.
A2-pentueX. Rainmaker – Manit’s Love To Sininen Enkeli
22.4.20222 u + 1 n, SS% 0,35
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. AbyssN/NMAC, PRA B N/N
X. AphexN/NMAC, PRA B N/N. Epävirallinen patellaluksaatiodg.
X. AlphabethN/NMAC, PRA B N/N
B2-pentueMihan Mini-Force – X. Xocolatl
26.5.20231 u + 6 n, SS% 0,47
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Blackbelt
X. Banshee
X. Belize
X. Brainiac
X. Brazen
X. Brunhilde35SERTN/NMAC N/N, PRA B N/N, SCN N/N, CMT N/N, PMDS N/N
X. Burgundy
C2-pentueDinamunde Gaston Ibero – X. WYSIWYG
s. 16.11.20233 u + 1 n, SS% 0,10
CMNäyttelySilmätPolvetKyynärätLonkatLTEMyotonia
X. Chimichanga33,5SERTN/NMAC N/N, PRA B N/N, SCN N/N, CMT N/N
X. Chimichurri35SERTOKN/NMAC N/N, PRA B N/N, SCN N/N, CMT N/N, PMDS N/N
X. ChilantroN/NMAC N/N, PRA B N/N, SCN N/N, CMT N/N
X. ChipotleN/NMAC N/N, PRA B N/N, SCN N/N, CMT N/N